Uusi hiiri laumaan

Hiirinaaraat ovat laumaeläimiä, joten niitä on jo hiiren hyvinvoinninkin vuoksi oltava vähintään kolme. Lauman voi muodostaa kolmesta toisilleen vieraastakin naaraasta, ja valmiiseen laumaan voi lisätä uuden naaraan. Suoraan toisen reviirille ei uutta hiirtä kannata kuitenkaan laittaa, vaan hiiret totutetaan toisiinsa ensin.

Kaikki totutettavat hiiret laitetaan ensin kuljetusboksiin, jossa on uudet kuivikkeet, eikä mitään muuta. Tila ei siis saa olla ennestään kenenkään reviiriä. Kuljetusboksi saa mielellään olla sen verran pieni, että hiiret joutuvat kohtaamaan toisensa sen sijaan, että voisivat kaikki linnoittautua omiin nurkkiinsa.

Suhtautuminen uusiin kavereihin on yksilöllistä ja riippuu toisensa kohtaavista hiiristä. Monet hiiret kohtaavat uudet kaverit mutkattoman rennosti, ja joidenkin taas täytyy ensin vähän selvitellä, kuka täällä määrää. Pientä äänekästäkin kärhämää voi siis syntyä, mutta se on yleensä harmitonta, eikä siihen tarvitse puuttua. Antautuva hiiri nousee takajaloilleen ja viesti on selvä.

Boksissa hiirten tulisi olla vähintään niin kauan, että kaikki hiiret ovat rauhoittuneet nukkumaan samaan kasaan. Tässä voi mennä pidempikin aika, joten kuivikkeisiin voi ripotella siemenseosta ja hiirille voi laittaa kurkkusiivuja, mistä ne saavat nestettä.

Kun boksissa on nukuttu samassa kasassa ja saavutettu selkeä sopu, on aika siirtyä varsinaiseen asumukseen. Sielläkään ei saa olla kenenkään aiempia tuoksuja, eikä vielä mitään virikkeitäkään. Paksu kerros kuiviketta riittää ja suojaisammaksi paikaksi voi laittaa kasan heiniä tai vessapaperia.

Jälleen edetään samalla tavalla kuin kuljetusboksissa, eli odotetaan rauhassa hiirien asettumista ja sopuisaa yhteiseloa. Jos riitaa alkaa tulla kovastikin, voi hiiret laittaa takaisin kuljetusboksiin ja jatkaa siellä rauhoittumista yönkin yli ennen uutta kokeilua asumuksessa.

Kun sopu on säilynyt asumuksessa seuraavaan päivään, voi aloittaa virikkeiden lisäämisen yksi virike kerralla. Meillä ensimmäiset virikkeet ovat yleensä kattoon ripustettavat juuttiköydet, jotka tarjoavat hiirille mielekkään kiipeilymahdollisuuden.

Jos virikkeestä tulee riitaa, sen voi ottaa pois ja kokeilla seuraavana päivänänä uudelleen. Virikkeitä lisätään tähän tapaan aina yksi kerrallaan esimerkiksi yksi virike päivässä. Jos tulee riitaa, niin otetaan aina viimeisimpänä lisätty virike pois.

Pesämökki on sen verran tunteita herättävä asia, että se kannattaa lisätä vasta, kun elämä on ollut sopuisaa aiempien virikkeiden kanssa.

Tämä voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta mitään muuta ei tarvitse muistaa kuin että ei mennä koskaan kenenkään vanhalle reviirille, eteneminen tapahtuu askel kerrallaan ja jos tulee riitaa, otetaan askel taaksepäin.

Hiirien kasvattajalta voi aina kysyä apua, jos hiiret tuntuvat riitaisilta tai jokin muu asia mietityttää. Yleensä totuttaminen sujuu vallan mainiosti näillä ohjeilla – joskus nopeammin ja joskus vähän hitaammin.

Hiiren päivittäisen kunnon seuraamiseen kuuluu myös lauman seuraaminen, eli kuinka hiiret tulevat toimeen keskenään. Näin huomataan nopeasti, jos lauman dynamiikka ei olekaan tasapainossa, vaan joku on stresaantunut ja joku aiheuttaa stressiä jollekin lauman jäsenistä. Tavanomaisinta kuitenkin on, että elämä laumassa on mukavaa ja turvallista.

Ensimmäiset päivät uudessa kodissa

Hiiri tai hiiret ovat saapuneet uuteen kotiin. Entä nyt? Joko hiiren voi ottaa syliin? Kuinka uuteen hiireen tutustutaan?

Omista kasvateistani tiedän, että niitä voi sylitellä heti uudessakin kodissa, eikä siihen tavanomaisen kesyn hiiren kanssa pitäisi muutenkaan olla estettä, eli pääsette heti tutustumaan toisiinne.

Hiiret ovat kotiin tullessaan kuljetusboksissa. Jos sinulla ei ole vielä paljon kokemusta hiirien käsittelystä, voit varata jo noutomatkalle tyhjän wc-paperihylsyn kuljetusboksiin ja käyttää sitä hiirien siirtämiseen.

Kun avaat kuljetusboksin kannen, juttele hiirelle rauhallisesti, ja ohjaa se hellästi wc-paperihylsyyn. Nosta hylsy kädellesi kuljetusboksin päällä ja annan hiiren haistella kättäsi rauhassa. Se voi hyvinkin astella hylsystä kädellesi jo tässä vaiheessa. Voit nostaa hiiren uuteen asumukseen joko hylsyssä tai antaa sen ensin tulla syliisi.

Jos kuljetusboksissa on monta hiirtä, muista laittaa kansi kiinni, kun käsittelet yhtä hiirtä kerrallaan. Hiiret lähtevät uteliaina tutkimaan paikkoja, eikä niille tuota vaikeuksia hypätä korkeammankaan boksin reunalle tai raollaan olevan luukun reunaan ja siitä vapauteen. Voit käsitellä hiiriä esimerkiksi sohvalla, josta ne on tilanteen tullen helpompi poimia syliin kuin avaralta lattialta.

Hiiri ymmärtää olevansa korkealla, eikä normaalissa tilassa ollessaan heittäydy kädestä pudotukseen. Ennemmin se kiipeää kättäsi pitkin ylöspäin, eli olkapäälle ja niskaan. Huppareiden huput ovat suojaisia piilopaikkoja.

Koska hiiri on saaliseläin, se voi juosta asumuksessaan ylhäältä lähestyvää kättä karkuun, vaikka olisikin sitten käsiteltäessä hyvinkin rauhallinen. Hiiren voi tällöinkin ohjata ensin wc-paperihylsyyn ja siitä kädelle. Hiiren voi myös nostaa hännäntyvestä, kun laittaa heti toisen käden alle tai kääntää nostavan käden hiirelle alle. Jotkut hiiret saa nostettua ihan poimimalla hiiren käteen tai käsillä muodostettuun kuppiin, ja monet tutut hiiret kiipeävät itse käteen, kun käden laittaa tarjolle asumukseen.

Hortensia näyttää kanssani mallia.

Uuteen hiireen on helpointa tutustua niin, että hiiri siirretään kuljetusboksiin ja annetaan sen sitten haistella rauhassa kättä omaan tahtiinsa. Pieni tila tuntuu hiirestä turvallisemmalta ja kuljetusboksin kanssa voi olla vaikka sohvalla, jolloin olette enemmän samalla tasolla toistenne kanssa. Juttele ja liiku rauhallisesti. Hiiri voi hyvinkin jo kiivetä kättäsi vasten ja kokonaan kädellesi.

Yhteisten aikojen ei tarvitse olla pitkiä. Voit nostaa hiiren useita kertoja boksista ja laskea takaisin, tai antaa hiiren kiivetä kättäsi pitkin, seikkailla hetken sylissäsi ja laskea sen sitten taas boksiin. Hiiri oppii huomaamaan, että kun otat sen käteen, kädestä pääsee myös pois. Samalla opit tuntemaan hiiresi yksilöllisiä piirteitä ja lukemaan sen elekieltä.

Omat hiireni pitävät yleensä siitä, että niitä silittää hellän rauhallisesti päästä ja niskasta. Silloin voi alkaa kuulla hentoista narskutusta, mikä tässä tilanteessa kertoo hiiren hyvästä olosta.

Kun pidät ruokinta-ajan säännöllisenä, hiiret oppivat nopeasti uuden kodin rytmin. Niinpä sinua jo todennäköisesti odotellaan ruoka-ajan lähestyessä, ja siinä samalla teidän on helppo tutustua paremmin. Hiiret ovat fiksuja ja huomaavat pian, että läsnäolosi tarkoittaa ruokaa ja mukavaa seuraa.

Jos arvelet olevasi epävarma hiiren käsittelyssä, voit jo noutotilanteessa pyytää kasvattajaa näyttämään, kuinka hiiriä kannattaa nostaa ja käsitellä. Voit myös kysyä kasvattajalta hiirien luonteista ja vinkeistä, kuinka voit luoda hiirille mahdollisimman turvallisen olon niiden kotiutuessa.

Ihania sylihiiriä

Aivan alkuun minulle oli hieman epäselvää, millaista luonnetta ja käsiteltävyyttä voin odottaa kesyhiireltä. Rakastuin hiiriin toden teolla siinä vaiheessa, kun meille tuli Mytti.

Mytin myötä ymmärsin, että minulle sopivin hiiri on rauhallinen, leppoisa ja seurallinen. Lemmikkikaipuussani olin nähnyt itseni sohvalle käpertyneenä eläinystävä kainalossa. Ilokseni opin, että myös hiiri voi olla tällainen lemmikki.

Iltaisin otan Mytin syliin. Se kiipeää paidan alle olkapäälleni, kuljeskelee aikansa ja etsii sitten sopivan paikan, johon asettuu. Tunnen ja kuulenkin, kuinka se narskuttelee hiljaa hampaitaan. Se on vähän sama asia kuin kissan kehrääminen. Tällä tavalla meillä voi kulua pitkiäkin aikoja.

Mytti ja Downton Abbey

Jos askartelen pöydän äärellä, Mytin voi laskea pöydälle juoksentelemaan. Se kiertelee uteliaana tutkimassa koko pöydän ja tarvikkeeni, asettuu sitten sopivaan paikkaan tai kiipeää olkapäälleni.

Meille pari viikkoa sitten luovutusikäisenä muuttanut Oreo on myös tällainen rauhallinen ja lutuinen hiiri. Pari päivää meillä oltuaan se alkoi itse tulla terraariosta kädelle ja kipitti siitä syliin asti. Terraariossa se tulee aina uteliaana tervehtimään ja sylissä se nauttii rapsutuksista.

Mistä tällaisia hiiriä sitten saa? Oreo ja Mytti ovat molemmat Elinalta. Molempien hiirien vanhemmat ovat luonteeltaan tällaisia, eli luonteenpiirteet kulkevat ihan geeneissäkin. Lisäksi Elina on poikasten kanssa päivittäin, joten ne ovat tottuneet ihmisten seuraan ja siihen, että niitä käsitellään.

Koska nämä luonteenpiirteet ovat minulle niitä kaikista mieluisimpia, on minulle omassa pienimuotoisessa kasvatuksessani tärkeää, että myös minulta aikanaan maailmalle lähtevät hiiret ovat tällaisia lemmikkejä.

Osa hiiristäni on luonteeltaan vilkkaampia ja osa niistäkin viihtyy sylissä. Ne kiipeilevät enemmän ja touhuavat, mutta niiden kanssa on silti mukava olla. Nuoremman lapseni suosikki onkin Reinolta tullut Malva, joka on luonteeltaan reippaampi. Hiirien touhuja on mielenkiintoista seurata myös terraariossa, koska ne ovat niin aktiivisia.

Hiiren hankinnassa olennaista onkin, että on jo etukäteen ainakin jonkin verran miettinyt, millaisista hiiristä itse tykkäisi ja mitä hiirien kanssa haluaa tehdä. Kasvattajalta voi kysyä poikasten ja niiden vanhempien luonteista ja kertoa omista toiveistaan. Vastuullinen kasvattaja osaa kertoa hiiristään ja auttaa sopivien hiirien valinnassa.

Eripuraa laumassa

Kun Mytti ja Malva tulivat alkuperäiseen kolmen hiiren laumaamme, kaikki sujui yli odotusten. Hiirinaaraat totutetaan yhteen laittamalla kaikki ensin virikkeettömään kuljetuslaatikkoon, missä kukaan ei ole omalla reviirillään. Tytöt tulivat heti toimeen keskenään ja nukkuivat pian kaikki yhdessä kasassa.

Seuraavana päivänä lauma oli valmis siirrettäväksi varsinaiseen asumukseensa, jossa yhteiselo jatkui mukavasti. Terraarioon lisättiin yksi kerrallaan lisää virikkeitä, kunnes olimme taas normaalissa arjessa.

Kun lauman kesyimmät hiiret alkoivat viettää pitkiäkin aikoja terraarion ulkopuolella meidän ihmisten seurassa, alkoivat ongelmat. Alkuperäisen kolmikon Lola alkoi piippaillen hyökkäillä terraarioon palanneiden kimppuun. Tämä tietysti aiheutti meissä huolta ja varmasti kaikissa osapuolissa paljon stressiä.

Seurasin jännittynyttä tilannetta ja keskustelin siitä myös Lolan kasvattajan kanssa. Lopulta päädyimme siihen tulokseen, että Lola muuttaa takaisin kasvattajalleen. Siellä Lola on nyt päässyt paitsi kokeneen kasvattajan silmien alle, niin myös mummohiirien laumaan, mikä voi hyvinkin olla Lolalle sopivampi ympäristö.

Vaikka Lola ehti olla meillä vain reilun kuukauden, tuntui sen lähteminen hieman haikealta. Lauman ilmapiiri muuttui kuitenkin heti aivan huomattavasti. Hiiret ovat nyt rennompia ja rauhallisempia – myös ne, joihin ongelmat eivät suoraan liittyneet. Uskon, että ratkaisumme oli oikea kaikille osapuolille.