Uusi hiiri laumaan

Hiirinaaraat ovat laumaeläimiä, joten niitä on jo hiiren hyvinvoinninkin vuoksi oltava vähintään kolme. Lauman voi muodostaa kolmesta toisilleen vieraastakin naaraasta, ja valmiiseen laumaan voi lisätä uuden naaraan. Suoraan toisen reviirille ei uutta hiirtä kannata kuitenkaan laittaa, vaan hiiret totutetaan toisiinsa ensin.

Kaikki totutettavat hiiret laitetaan ensin kuljetusboksiin, jossa on uudet kuivikkeet, eikä mitään muuta. Tila ei siis saa olla ennestään kenenkään reviiriä. Kuljetusboksi saa mielellään olla sen verran pieni, että hiiret joutuvat kohtaamaan toisensa sen sijaan, että voisivat kaikki linnoittautua omiin nurkkiinsa.

Suhtautuminen uusiin kavereihin on yksilöllistä ja riippuu toisensa kohtaavista hiiristä. Monet hiiret kohtaavat uudet kaverit mutkattoman rennosti, ja joidenkin taas täytyy ensin vähän selvitellä, kuka täällä määrää. Pientä äänekästäkin kärhämää voi siis syntyä, mutta se on yleensä harmitonta, eikä siihen tarvitse puuttua. Antautuva hiiri nousee takajaloilleen ja viesti on selvä.

Boksissa hiirten tulisi olla vähintään niin kauan, että kaikki hiiret ovat rauhoittuneet nukkumaan samaan kasaan. Tässä voi mennä pidempikin aika, joten kuivikkeisiin voi ripotella siemenseosta ja hiirille voi laittaa kurkkusiivuja, mistä ne saavat nestettä.

Kun boksissa on nukuttu samassa kasassa ja saavutettu selkeä sopu, on aika siirtyä varsinaiseen asumukseen. Sielläkään ei saa olla kenenkään aiempia tuoksuja, eikä vielä mitään virikkeitäkään. Paksu kerros kuiviketta riittää ja suojaisammaksi paikaksi voi laittaa kasan heiniä tai vessapaperia.

Jälleen edetään samalla tavalla kuin kuljetusboksissa, eli odotetaan rauhassa hiirien asettumista ja sopuisaa yhteiseloa. Jos riitaa alkaa tulla kovastikin, voi hiiret laittaa takaisin kuljetusboksiin ja jatkaa siellä rauhoittumista yönkin yli ennen uutta kokeilua asumuksessa.

Kun sopu on säilynyt asumuksessa seuraavaan päivään, voi aloittaa virikkeiden lisäämisen yksi virike kerralla. Meillä ensimmäiset virikkeet ovat yleensä kattoon ripustettavat juuttiköydet, jotka tarjoavat hiirille mielekkään kiipeilymahdollisuuden.

Jos virikkeestä tulee riitaa, sen voi ottaa pois ja kokeilla seuraavana päivänänä uudelleen. Virikkeitä lisätään tähän tapaan aina yksi kerrallaan esimerkiksi yksi virike päivässä. Jos tulee riitaa, niin otetaan aina viimeisimpänä lisätty virike pois.

Pesämökki on sen verran tunteita herättävä asia, että se kannattaa lisätä vasta, kun elämä on ollut sopuisaa aiempien virikkeiden kanssa.

Tämä voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta mitään muuta ei tarvitse muistaa kuin että ei mennä koskaan kenenkään vanhalle reviirille, eteneminen tapahtuu askel kerrallaan ja jos tulee riitaa, otetaan askel taaksepäin.

Hiirien kasvattajalta voi aina kysyä apua, jos hiiret tuntuvat riitaisilta tai jokin muu asia mietityttää. Yleensä totuttaminen sujuu vallan mainiosti näillä ohjeilla – joskus nopeammin ja joskus vähän hitaammin.

Hiiren päivittäisen kunnon seuraamiseen kuuluu myös lauman seuraaminen, eli kuinka hiiret tulevat toimeen keskenään. Näin huomataan nopeasti, jos lauman dynamiikka ei olekaan tasapainossa, vaan joku on stresaantunut ja joku aiheuttaa stressiä jollekin lauman jäsenistä. Tavanomaisinta kuitenkin on, että elämä laumassa on mukavaa ja turvallista.

Ensimmäiset päivät uudessa kodissa

Hiiri tai hiiret ovat saapuneet uuteen kotiin. Entä nyt? Joko hiiren voi ottaa syliin? Kuinka uuteen hiireen tutustutaan?

Omista kasvateistani tiedän, että niitä voi sylitellä heti uudessakin kodissa, eikä siihen tavanomaisen kesyn hiiren kanssa pitäisi muutenkaan olla estettä, eli pääsette heti tutustumaan toisiinne.

Hiiret ovat kotiin tullessaan kuljetusboksissa. Jos sinulla ei ole vielä paljon kokemusta hiirien käsittelystä, voit varata jo noutomatkalle tyhjän wc-paperihylsyn kuljetusboksiin ja käyttää sitä hiirien siirtämiseen.

Kun avaat kuljetusboksin kannen, juttele hiirelle rauhallisesti, ja ohjaa se hellästi wc-paperihylsyyn. Nosta hylsy kädellesi kuljetusboksin päällä ja annan hiiren haistella kättäsi rauhassa. Se voi hyvinkin astella hylsystä kädellesi jo tässä vaiheessa. Voit nostaa hiiren uuteen asumukseen joko hylsyssä tai antaa sen ensin tulla syliisi.

Jos kuljetusboksissa on monta hiirtä, muista laittaa kansi kiinni, kun käsittelet yhtä hiirtä kerrallaan. Hiiret lähtevät uteliaina tutkimaan paikkoja, eikä niille tuota vaikeuksia hypätä korkeammankaan boksin reunalle tai raollaan olevan luukun reunaan ja siitä vapauteen. Voit käsitellä hiiriä esimerkiksi sohvalla, josta ne on tilanteen tullen helpompi poimia syliin kuin avaralta lattialta.

Hiiri ymmärtää olevansa korkealla, eikä normaalissa tilassa ollessaan heittäydy kädestä pudotukseen. Ennemmin se kiipeää kättäsi pitkin ylöspäin, eli olkapäälle ja niskaan. Huppareiden huput ovat suojaisia piilopaikkoja.

Koska hiiri on saaliseläin, se voi juosta asumuksessaan ylhäältä lähestyvää kättä karkuun, vaikka olisikin sitten käsiteltäessä hyvinkin rauhallinen. Hiiren voi tällöinkin ohjata ensin wc-paperihylsyyn ja siitä kädelle. Hiiren voi myös nostaa hännäntyvestä, kun laittaa heti toisen käden alle tai kääntää nostavan käden hiirelle alle. Jotkut hiiret saa nostettua ihan poimimalla hiiren käteen tai käsillä muodostettuun kuppiin, ja monet tutut hiiret kiipeävät itse käteen, kun käden laittaa tarjolle asumukseen.

Hortensia näyttää kanssani mallia.

Uuteen hiireen on helpointa tutustua niin, että hiiri siirretään kuljetusboksiin ja annetaan sen sitten haistella rauhassa kättä omaan tahtiinsa. Pieni tila tuntuu hiirestä turvallisemmalta ja kuljetusboksin kanssa voi olla vaikka sohvalla, jolloin olette enemmän samalla tasolla toistenne kanssa. Juttele ja liiku rauhallisesti. Hiiri voi hyvinkin jo kiivetä kättäsi vasten ja kokonaan kädellesi.

Yhteisten aikojen ei tarvitse olla pitkiä. Voit nostaa hiiren useita kertoja boksista ja laskea takaisin, tai antaa hiiren kiivetä kättäsi pitkin, seikkailla hetken sylissäsi ja laskea sen sitten taas boksiin. Hiiri oppii huomaamaan, että kun otat sen käteen, kädestä pääsee myös pois. Samalla opit tuntemaan hiiresi yksilöllisiä piirteitä ja lukemaan sen elekieltä.

Omat hiireni pitävät yleensä siitä, että niitä silittää hellän rauhallisesti päästä ja niskasta. Silloin voi alkaa kuulla hentoista narskutusta, mikä tässä tilanteessa kertoo hiiren hyvästä olosta.

Kun pidät ruokinta-ajan säännöllisenä, hiiret oppivat nopeasti uuden kodin rytmin. Niinpä sinua jo todennäköisesti odotellaan ruoka-ajan lähestyessä, ja siinä samalla teidän on helppo tutustua paremmin. Hiiret ovat fiksuja ja huomaavat pian, että läsnäolosi tarkoittaa ruokaa ja mukavaa seuraa.

Jos arvelet olevasi epävarma hiiren käsittelyssä, voit jo noutotilanteessa pyytää kasvattajaa näyttämään, kuinka hiiriä kannattaa nostaa ja käsitellä. Voit myös kysyä kasvattajalta hiirien luonteista ja vinkeistä, kuinka voit luoda hiirille mahdollisimman turvallisen olon niiden kotiutuessa.

Haiseeko uroshiiri?

Vierastin ajatusta uroshiirestä, koska uros yleensä haisee naarasta voimakkaammin. Uroshiiren hajua on kuvailtu muun muassa popcornimaiseksi ja jasminiriisimäiseksi. Se ei siis ole välttämättä epämiellyttävin haju maailmassa, mutta se voi olla voimakas.

Ihmiset haistavat ja reagoivat hajuihin eri tavoin, ja itse olen hyvin aistiherkkä, joten odotin haasteita, kun halusin meille myös uroshiiren. Oreo saapui ja sen asumus tuoksui heti vahvasti. Oreo myös merkkasi sylissä ollessaan meidät kaikki niin, että lapsetkin olivat tuoksuelämyksestä ihmeissään. Huom! Tästä lisää jutun lopussa!

Aloin selvittää, millaisia keinoja hajun hillitsemiseksi on olemassa. Vinkkejä on paljon ja muutamia meille sopivia olen kokeillut niin, että yhteiselomme sujuu nykyisin ihan mukavasti. Loput hoitaa Oreon valovoimainen persoona – sen luonne on täyttä kultaa!

Aivan aluksi on hyvä ymmärtää, että hiiri merkkaa tuoksuillaan reviirinsä ja oma haju saa sen tuntemaan olonsa turvalliseksi. Se on siis hiirelle tärkeä asia.

Sitten niihin vinkkeihin.

Siivoa harvemmin

Jos tutut hajut katoavat terraariosta siivouksen myötä, hiirellä on yhä suurempi tarve merkkailuun. Siivoamisen kanssa ei siis kannata kiirehtiä.

Siivotessakin on hyvä jättää tuttua tuoksua jäljelle tavalla tai toisella. Muun muassa pesän voi toidennäköisesti pitää pitkäänkin koskemattomana, koska sen hiiri yleensä pitää siistinä. Myös virikkeitä, joissa ei ole liian voimakasta tuoksua, voi hyvin säästää.

Valitse kuivikkeet ja virikkeet viisaasti

Hyvä kuivike auttaa pitämään tuoksuja aisoissa ja pidentämään siivousväliä. Olen huomannut, että tällä on ratkaiseva merkitys.

Kun pissa imeytyy puuhun, puu alkaa nopeasti haista. Purun sijaan olen kokeillut hamppua, joka sitoo kosteutta ja hajua toisella tavalla. Myös hampuissa on eroa ja tällä hetkellä suosikkini on Hugro. Lisäksi aion kokeilla vielä maissipurua, jota olen kuullut kehuttavan. Moni käyttää onnistuneesti myös luonnonturpeen ja hampun sekoitusta.

Hiiri tykkää kaivella ja tehdä tunneleita, ja tämä onnistuu laadukkassa hampussa. Hampun toinen etu on sen pölyämättömyys. Hienojakoinen puru voi aiheuttaa hengitystiepulmia niin ihmiselle kuin hiirillekin, jolloin hamppu saattaa hyvinkin olla toimiva vaihtoehto.

Naarailla käytän paljon puisia virikkeitä, kuten erilaisia pajusiltoja. Uroksen kanssa voi olla viisaampi keskittyä esimerkiksi pahvisiin ratkaisuihin, jos virikkeiden ja mökkien merkkaaminen on ongelma.

Luo hiirelle turvallinen olo

Kun Oreo oli ollut meillä pari päivää, se lopetti käsiin merkkaamisen kokonaan. Olimme ilmeisesti tulleet riittävän tutuiksi. Oreo voi olla minulla pitkiäkin aikoja sylissä pissaamatta lainkaan. Se pissaa vain, jos sillä on hätä.

Uskon, että myös terraariossaan Oreo merkkaa nykyisin vähemmän kuin aivan ensimmäisinä päivinään. Se ei esimerkiksi merkkaa virikkeinä olevia juuttiköysiä tai pajusiltoja.

Voi siis hyvinkin olla, että mahdollisimman kesyn uroksen valinta ja hyvä tutustuminen auttavat. Silloin hiiren ei tarvitse merkkailla niin paljoa tunteakseen oloaan turvalliseksi.

Uroshiiri vai lauma tyttöjä?

Valitsin meille tyttöhiiriä, koska halusin useamman hiiren lauman ja silloin naaraat ovat ainoa vaihtoehto. Uroshiiret ovat reviiritietoisia ja todennäköisesti alkavat tapella keskenään, vaikka olisivat veljeksiä ja alkuun tulleet hyvinkin toimeen.

Totta puhuen halusin tyttöjä myös siksi, että uroshiiri yleensä tuoksuu paljon naaraita voimakkaammin. Olen kauan sitten asunut uroshiiren kanssa, mutta vuosien kuluessa olen tullut aistiherkäksi ja pärjään heikosti voimakkaiden tuoksujen kanssa.

Ensimmäisten hiirien jälkeen alkoivat kuitenkin vanhat kasvatusajatukset nousta pintaan ja uroshiiren hankkiminen oli tämän vuoksi oikeastaan väistämätöntä. Ajattelin, että jospa nyt kuitenkin yhden uroksen kanssa pärjäisin.

Niin saapui Oreo ja olin jo seuraavana päivänä hieman kauhuissani. Aloin pikaisesti selvittää, millaisia keinoja hajun hillitsemiseksi on olemassa ja nykyisin meillä meneekin ihan mukavasti. Jaan vinkkini seuraavassa blogitekstissä, ja nyt keskityn lausumaan muutaman ylistyksen sanan uroshiirestä.

Oreo on ihana. Se on ollut alusta asti hyvin kesy ja arvelen, että koska se elää yksin, ihmisen seuralla on sille erilainen merkitys kuin laumassa eläville naaraille. Jo pari päivää saapumisestaan Oreo alkoi tulla itse terraariosta kädelle ja kättä pitkin syliin. Se on kertakaikkisen hurmaava poika, johon saa helposti kontaktin. Rakastuin korviani myöten.

Kumpi siis kannattaisi valita – uros vai lauma naaraita?

Hiiri on parhaimmillaan ihana lemmikki sukupuolesta riippumatta. Suurimmat erot sukupuolten välillä on oman kokemukseni kautta ovat juuri nuo laumaan ja tuoksuihin liittyvät.

Lisäksi itse koen, että urokselle tulisi suuremmalla syyllä varata aikaa seurusteluun, koska se on yksin. Oreo seurailee meitä terraariostaan tyttöjä aktiivisemmin ja tulee heti iloisen ja seurallisen oloisena katsomaan, kun joku kulkee ohi. On aivan pakko jäädä hetkeksi vähintään juttelemaan.

Toisaalta täytyy muistaa, etteivät kaikki urokset ole rohkeita seuramiehiä, vaan ne voivat olla luonteeltaan myös ujoja, varautuneita tai muuten vain itsenäisempiä. Paljon riippuu hiiren linjoista, eli millaisia geenejä ne luonteensa puolesta ovat suvultaan perineet.

Se, mikä uroshiiren kohdalla jää puuttumaan, on mahdollisuus seurata laumaa ja sen dynamiikkaa. Naaraslaumaa seuraillessa pääsee hyvin perille hiirten keskinäisestä käyttäytymisestä ja ehkä niiden keskenään erilaiset luonteenpiirteetkin erottuvat laumassa toisella tavalla.

Yhdelle urokselle riittää pienempi asumus kuin naaraslaumalle, mutta terraarion sisustamisessa ei ole eroja. Hiiret pitävät yleisesti ottaen kaivelusta, kiipeilystä ja turvallisista pesäkoloista, ja ne tarvitsevat virikkeitä sukupuolesta riippumatta.

Tietysti, jos tilaa ja aikaa riittää, voi ottaa molempia – uros omaan terraarionsa ja tytöt omaansa. Meille tämä on ollut mukava ratkaisu.

Ihania sylihiiriä

Aivan alkuun minulle oli hieman epäselvää, millaista luonnetta ja käsiteltävyyttä voin odottaa kesyhiireltä. Rakastuin hiiriin toden teolla siinä vaiheessa, kun meille tuli Mytti.

Mytin myötä ymmärsin, että minulle sopivin hiiri on rauhallinen, leppoisa ja seurallinen. Lemmikkikaipuussani olin nähnyt itseni sohvalle käpertyneenä eläinystävä kainalossa. Ilokseni opin, että myös hiiri voi olla tällainen lemmikki.

Iltaisin otan Mytin syliin. Se kiipeää paidan alle olkapäälleni, kuljeskelee aikansa ja etsii sitten sopivan paikan, johon asettuu. Tunnen ja kuulenkin, kuinka se narskuttelee hiljaa hampaitaan. Se on vähän sama asia kuin kissan kehrääminen. Tällä tavalla meillä voi kulua pitkiäkin aikoja.

Mytti ja Downton Abbey

Jos askartelen pöydän äärellä, Mytin voi laskea pöydälle juoksentelemaan. Se kiertelee uteliaana tutkimassa koko pöydän ja tarvikkeeni, asettuu sitten sopivaan paikkaan tai kiipeää olkapäälleni.

Meille pari viikkoa sitten luovutusikäisenä muuttanut Oreo on myös tällainen rauhallinen ja lutuinen hiiri. Pari päivää meillä oltuaan se alkoi itse tulla terraariosta kädelle ja kipitti siitä syliin asti. Terraariossa se tulee aina uteliaana tervehtimään ja sylissä se nauttii rapsutuksista.

Mistä tällaisia hiiriä sitten saa? Oreo ja Mytti ovat molemmat Elinalta. Molempien hiirien vanhemmat ovat luonteeltaan tällaisia, eli luonteenpiirteet kulkevat ihan geeneissäkin. Lisäksi Elina on poikasten kanssa päivittäin, joten ne ovat tottuneet ihmisten seuraan ja siihen, että niitä käsitellään.

Koska nämä luonteenpiirteet ovat minulle niitä kaikista mieluisimpia, on minulle omassa pienimuotoisessa kasvatuksessani tärkeää, että myös minulta aikanaan maailmalle lähtevät hiiret ovat tällaisia lemmikkejä.

Osa hiiristäni on luonteeltaan vilkkaampia ja osa niistäkin viihtyy sylissä. Ne kiipeilevät enemmän ja touhuavat, mutta niiden kanssa on silti mukava olla. Nuoremman lapseni suosikki onkin Reinolta tullut Malva, joka on luonteeltaan reippaampi. Hiirien touhuja on mielenkiintoista seurata myös terraariossa, koska ne ovat niin aktiivisia.

Hiiren hankinnassa olennaista onkin, että on jo etukäteen ainakin jonkin verran miettinyt, millaisista hiiristä itse tykkäisi ja mitä hiirien kanssa haluaa tehdä. Kasvattajalta voi kysyä poikasten ja niiden vanhempien luonteista ja kertoa omista toiveistaan. Vastuullinen kasvattaja osaa kertoa hiiristään ja auttaa sopivien hiirien valinnassa.