Kategoria: Omat hiiret

Muutama merkittävä asia on ehtinyt tapahtua sitten edellisen postauksen. Laitetaan tuorein tähän ensimmäiseksi.

Syli & Hali

Uudet hiiret ovat viimein kotona. Kävin hakemassa Sylin ja Halin tänään Elinalta – junalla Seinäjoelle ja seuraavalla takaisin Tampereelle.

Syli (Kensington Gardens) on Mytin pikkusisko ja Myttihän on suuri hiirirakkauteni, joten halusin ehdottomasti vielä toisen hiiren samasta yhdistelmästä, kun tällainen mahdollisuus oli olemassa.

Olen nyt muutenkin rakastunut näihin ihanaluonteisiin pitkäkarvaisiin kikkuroihin niin kovin, että meille tulee aikanaan myös omia pikkupörriäisiä. Kun sopiva uroskin on jo Elinalla kasvamassa, otin samaan matkaan myös Sylin ja Mytin siskopuolen. Virallinen nimi, Hug In A Mug, taipui puheissa nopeasti Haliksi, eikä taida siitä muuksi enää muuttua.

Pääkuvassa Hali & Syli vielä Elinan luona, Elinan kuvaamina. Jännitti kovasti, kuinka erotan tytöt toisistaan, joten pyysin Elinaa laittamaan ne omiin, nimettyihin kuljetuslaatikoihin. Kun täällä kotona katselin rauhassa molempia, niin ovathan ne erinäköisiä luonnossakin.

Ensimmäinen poikue toiveissa

Laitoin Mellen ja Oreon yhteen viime viikolla, joten toive hiirivauvoista on ottanut nyt konkreettisen askeleen.

Ensimmäinen ilta nuorella parilla meni Mellen hätistellessä innokasta urosta kauemmaksi ihan äänen kanssa. Oreo antoi herrasmiehenä tilaa, muttei silti malttanut olla kokeilematta vähän väliä, josko kipinä olisi jo syttynyt. Seuraavana päivänä oli jo rauhallisempaa. Oreo saa hetkittäin nukkua samassa mökissäkin Mellen kanssa.

Romanssi jatkuu nyt siten, että Melle siirtyy kahden ja puolen viikon yhteiselon täytyttyä omaan asumukseensa ja toivomme kovasti, että yhteiselo on ollut hedelmällinen. Hiiri kantaa poikasia 19-21 päivää, eli poikaset voivat parhaimmillaan syntyä pian siirtämisen jälkeen lokakuun ensimmäisinä päivinä.

Melle ja Oreo valikoituivat pariksi pidemmän tähtäimen ajatuksella saada siniläntillisiä hiiriä. Vielä tästä yhdistelmästä niitä ei voi tulla, vaan tämä on välivaihe, josta toivottavasti löytyy sopiva tyttö seuraavaa välivaihetta ajatellen.

Minni seurasi Lolaa mummolaumaan

Kirjoitin aiemmin Eripuraa laumassa -postauksessa Lolasta, joka alkoi hyökkäillä laumassa muiden päälle ja siirtyi lopulta kasvattajan mummolaumaan.

Vietimme tämän jälkeen pari viikkoa rauhallista elämää, kunnes Minnissä alkoi esiintyä samanlaista käytöstä. Minni ja Lola ovat läheistä sukua keskenään, joten tämä oli ehkä heidän linjassaan joillain yksilöillä esiintyvä piirre.

Otin Minniä ohjeiden mukaan alkuun jäähylle omaan boksiin, mutta tästä ei ollut apua, vaan käytös jatkui laumaan palaamisen jälkeen. Niinpä Minni seurasi Lolaa mummolaumaan ja tämän jälkeen elämä tyttöjen laumassa on ollut sopuisaa.

On mielenkiintoista seurata hiirien käytöstä ja niiden keskinäistä dynamiikkaa laumassa. Malva on selvästi kaikkien kaveri, kuopsuttelee tasapuolisesti kaikkien turkkeja, mutta hakeutuu eniten Petunian viereen sillalle nukkumaan.

Melle ja Mytti löytyivät usein samasta kasasta nukkumasta. Nyt kun Melle on Oreon kanssa, oli Myttikin liittynyt sillalla nukkuvien ryhmään. Syli ja Hali liittyvät huomenna totuttelun kautta tyttöjen laumaan. Uskon, että pienet pallerot otetaan hyvin vastaan.

Aivan alkuun minulle oli hieman epäselvää, millaista luonnetta ja käsiteltävyyttä voin odottaa kesyhiireltä. Rakastuin hiiriin toden teolla siinä vaiheessa, kun meille tuli Mytti.

Mytin myötä ymmärsin, että minulle sopivin hiiri on rauhallinen, leppoisa ja seurallinen. Lemmikkikaipuussani olin nähnyt itseni sohvalle käpertyneenä eläinystävä kainalossa. Ilokseni opin, että myös hiiri voi olla tällainen lemmikki.

Iltaisin otan Mytin syliin. Se kiipeää paidan alle olkapäälleni, kuljeskelee aikansa ja etsii sitten sopivan paikan, johon asettuu. Tunnen ja kuulenkin, kuinka se narskuttelee hiljaa hampaitaan. Se on vähän sama asia kuin kissan kehrääminen. Tällä tavalla meillä voi kulua pitkiäkin aikoja.

Jos askartelen pöydän äärellä, Mytin voi laskea pöydälle juoksentelemaan. Se kiertelee uteliaana tutkimassa koko pöydän ja tarvikkeeni, asettuu sitten sopivaan paikkaan tai kiipeää olkapäälleni.

Meille pari viikkoa sitten luovutusikäisenä muuttanut Oreo on myös tällainen rauhallinen ja lutuinen hiiri. Pari päivää meillä oltuaan se alkoi itse tulla terraariosta kädelle ja kipitti siitä syliin asti. Terraariossa se tulee aina uteliaana tervehtimään ja sylissä se nauttii rapsutuksista.

Mistä tällaisia hiiriä sitten saa? Oreo ja Mytti ovat molemmat Elinalta. Molempien hiirien vanhemmat ovat luonteeltaan tällaisia, eli luonteenpiirteet kulkevat ihan geeneissäkin. Lisäksi Elina on poikasten kanssa päivittäin, joten ne ovat tottuneet ihmisten seuraan ja siihen, että niitä käsitellään.

Koska nämä luonteenpiirteet ovat minulle niitä kaikista mieluisimpia, on minulle omassa pienimuotoisessa kasvatuksessani tärkeää, että myös minulta aikanaan maailmalle lähtevät hiiret ovat tällaisia lemmikkejä.

Osa hiiristäni on luonteeltaan vilkkaampia ja osa niistäkin viihtyy sylissä. Ne kiipeilevät enemmän ja touhuavat, mutta niiden kanssa on silti mukava olla. Nuoremman lapseni suosikki onkin Reinolta tullut Malva, joka on luonteeltaan reippaampi. Hiirien touhuja on mielenkiintoista seurata myös terraariossa, koska ne ovat niin aktiivisia.

Hiiren hankinnassa olennaista onkin, että on jo etukäteen ainakin jonkin verran miettinyt, millaisista hiiristä itse tykkäisi ja mitä hiirien kanssa haluaa tehdä. Kasvattajalta voi kysyä poikasten ja niiden vanhempien luonteista ja kertoa omista toiveistaan. Vastuullinen kasvattaja osaa kertoa hiiristään ja auttaa sopivien hiirien valinnassa.

Kun Mytti ja Malva tulivat alkuperäiseen kolmen hiiren laumaamme, kaikki sujui yli odotusten. Hiirinaaraat totutetaan yhteen laittamalla kaikki ensin virikkeettömään kuljetuslaatikkoon, missä kukaan ei ole omalla reviirillään. Tytöt tulivat heti toimeen keskenään ja nukkuivat pian kaikki yhdessä kasassa.

Seuraavana päivänä lauma oli valmis siirrettäväksi varsinaiseen asumukseensa, jossa yhteiselo jatkui mukavasti. Terraarioon lisättiin yksi kerrallaan lisää virikkeitä, kunnes olimme taas normaalissa arjessa.

Kun lauman kesyimmät hiiret alkoivat viettää pitkiäkin aikoja terraarion ulkopuolella meidän ihmisten seurassa, alkoivat ongelmat. Alkuperäisen kolmikon Lola alkoi piippaillen hyökkäillä terraarioon palanneiden kimppuun. Tämä tietysti aiheutti meissä huolta ja varmasti kaikissa osapuolissa paljon stressiä.

Seurasin jännittynyttä tilannetta ja keskustelin siitä myös Lolan kasvattajan kanssa. Lopulta päädyimme siihen tulokseen, että Lola muuttaa takaisin kasvattajalleen. Siellä Lola on nyt päässyt paitsi kokeneen kasvattajan silmien alle, niin myös mummohiirien laumaan, mikä voi hyvinkin olla Lolalle sopivampi ympäristö.

Vaikka Lola ehti olla meillä vain reilun kuukauden, tuntui sen lähteminen hieman haikealta. Lauman ilmapiiri muuttui kuitenkin heti aivan huomattavasti. Hiiret ovat nyt rennompia ja rauhallisempia – myös ne, joihin ongelmat eivät suoraan liittyneet. Uskon, että ratkaisumme oli oikea kaikille osapuolille.

On useita syitä, miksi päädyimme nykyisessä elämäntilanteessamme juuri kesyhiiriin lemmikkiä valitessamme. Valinta tehtiin pitkällisen pohdinnan jälkeen ja nämä kolme seikkaa olivat meille ne olennaisimmat.

Sitoutuminen ja arjen rytmi

Teen yrittäjänä hyvinkin pitkiä päiviä, mutta hiiret sopivat rytmiini hyvin. Aamuisin katson heti ensimmäisenä, että kaikki on yön jäljiltä kunnossa. Hiiret ovat jonkin aikaa hereillä ja tulevat seurustelemaan, mutta menevät nopeasti takaisin nukkumaan, kun alan tehdä lähtöä.

Hiiret alkavat vilkastua illalla, kun olen ollut jo hetken aikaa kotona. Myös lapset ovat silloin kotona, joten meillä kaikilla on aikaa seurailla hiirien puuhia ja pitää niitä sylissä. Hiiret ovat meillä olohuoneessa ja seurailen niiden touhuja pitkälle iltaan.

Hiiret elävät keskimäärin puolestatoista vuodesta kahteen vuoteen, mikä on toisaalta kovin lyhyt aika. Toisaalta taas se on sopiva elämäntilanteessa, jossa voi tapahtua isojakin muutoksia vaikkapa seuraavan viiden vuoden sisällä. Tähän voimme tällä hetkellä sitoutua.

Yhdessä oleminen ja seurallisuus

Minulle on tärkeää, että lemmikin kanssa voi oikeasti olla ja viettää aikaa. Haluan luoda yhteyden, jossa molemmilla osapuolilla on mukava olla. Yhtä tärkeää on, että lapsetkin voivat valvottuina nauttia hiirien sylittelystä ja niiden kanssa touhuamisesta.

Hiiri on mitä mainioin lemmikki, kun se hankitaan oikeasta paikasta. On tärkeää, että hiiret ovat tottuneet käsittelyyn, ja että kasvattaja voi arvioida kasvattiensa luonteenpiirteitä myös niiden vanhempien perusteella. Jotkut hiiret ovat jo luonteeltaankin vilkkaampia, jotkut taas rauhallisempia.

Saaliseläimenä kesykin hiiri voi livahtaa terraariossa karkuun, mutta rauhoittuu kyllä kädelle. Vilkkaampien hiirien touhuja on mielenkiintoista seurata, ja toisaalta taas on oikein mukavaa, jos vaikka televisiota katsellessa rauhallisempi hiiri viihtyy sylissä pitkiäkin aikoja.

Hiiret sopivat pieneenkin kotiin

Kesyhiiriurokset asuvat yksin, naaraita sen sijaan tulisi olla vähintään kolme. Pieni lauma tarvitsee tilavan terraarion, mutta sellainen mahtuu melko pieneenkin huoneeseen, mikä sopii meille melko kompaktisti asuville hyvin. Pienimuotoiselle kasvatuksellekin on vielä olohuoneessamme tilaa.

Oikealla hoidolla ja hyvillä kuivikkeilla naarashiiret ovat käytännössä hajuttomia. Meillä toimii hyvin hamppukuivikkeen ja purun sekoitus. Terraario on myös siisti ratkaisu, koska kuivikkeet pysyvät sisäpuolella siitäkin huolimatta, että hiirille on luonteenomaista kaivella kuivikkeissa.

Hiirien terraarion sisustaminen on hauskaa, koska hiiret tarvitsevat runsaasti virikkeitä ja oikeasti nauttivat niistä. Käytän esimerkiksi pajusiltoja niin terraarion pohjalla kuin katossakin. Myös kattoon ripustetut juuttiköydet ovat meillä erittäin pidettyjä, koska hiiret ovat taitavia kiipeilijöitä. Pahvikotelot ja -rullat ovat edullisia vaihtuvien piilojen tarjoajia ja viihdykkeitä.