Haiseeko uroshiiri?

Vierastin ajatusta uroshiirestä, koska uros yleensä haisee naarasta voimakkaammin. Uroshiiren hajua on kuvailtu muun muassa popcornimaiseksi ja jasminiriisimäiseksi. Se ei siis ole välttämättä epämiellyttävin haju maailmassa, mutta se voi olla voimakas.

Ihmiset haistavat ja reagoivat hajuihin eri tavoin, ja itse olen hyvin aistiherkkä, joten odotin haasteita, kun halusin meille myös uroshiiren. Oreo saapui ja sen asumus tuoksui heti vahvasti. Oreo myös merkkasi sylissä ollessaan meidät kaikki niin, että lapsetkin olivat tuoksuelämyksestä ihmeissään. Huom! Tästä lisää jutun lopussa!

Aloin selvittää, millaisia keinoja hajun hillitsemiseksi on olemassa. Vinkkejä on paljon ja muutamia meille sopivia olen kokeillut niin, että yhteiselomme sujuu nykyisin ihan mukavasti. Loput hoitaa Oreon valovoimainen persoona – sen luonne on täyttä kultaa!

Aivan aluksi on hyvä ymmärtää, että hiiri merkkaa tuoksuillaan reviirinsä ja oma haju saa sen tuntemaan olonsa turvalliseksi. Se on siis hiirelle tärkeä asia.

Sitten niihin vinkkeihin.

Siivoa harvemmin

Jos tutut hajut katoavat terraariosta siivouksen myötä, hiirellä on yhä suurempi tarve merkkailuun. Siivoamisen kanssa ei siis kannata kiirehtiä.

Siivotessakin on hyvä jättää tuttua tuoksua jäljelle tavalla tai toisella. Muun muassa pesän voi toidennäköisesti pitää pitkäänkin koskemattomana, koska sen hiiri yleensä pitää siistinä. Myös virikkeitä, joissa ei ole liian voimakasta tuoksua, voi hyvin säästää.

Valitse kuivikkeet ja virikkeet viisaasti

Hyvä kuivike auttaa pitämään tuoksuja aisoissa ja pidentämään siivousväliä. Olen huomannut, että tällä on ratkaiseva merkitys.

Kun pissa imeytyy puuhun, puu alkaa nopeasti haista. Purun sijaan olen kokeillut hamppua, joka sitoo kosteutta ja hajua toisella tavalla. Myös hampuissa on eroa ja tällä hetkellä suosikkini on Hugro. Lisäksi aion kokeilla vielä maissipurua, jota olen kuullut kehuttavan. Moni käyttää onnistuneesti myös luonnonturpeen ja hampun sekoitusta.

Hiiri tykkää kaivella ja tehdä tunneleita, ja tämä onnistuu laadukkassa hampussa. Hampun toinen etu on sen pölyämättömyys. Hienojakoinen puru voi aiheuttaa hengitystiepulmia niin ihmiselle kuin hiirillekin, jolloin hamppu saattaa hyvinkin olla toimiva vaihtoehto.

Naarailla käytän paljon puisia virikkeitä, kuten erilaisia pajusiltoja. Uroksen kanssa voi olla viisaampi keskittyä esimerkiksi pahvisiin ratkaisuihin, jos virikkeiden ja mökkien merkkaaminen on ongelma.

Luo hiirelle turvallinen olo

Kun Oreo oli ollut meillä pari päivää, se lopetti käsiin merkkaamisen kokonaan. Olimme ilmeisesti tulleet riittävän tutuiksi. Oreo voi olla minulla pitkiäkin aikoja sylissä pissaamatta lainkaan. Se pissaa vain, jos sillä on hätä.

Uskon, että myös terraariossaan Oreo merkkaa nykyisin vähemmän kuin aivan ensimmäisinä päivinään. Se ei esimerkiksi merkkaa virikkeinä olevia juuttiköysiä tai pajusiltoja.

Voi siis hyvinkin olla, että mahdollisimman kesyn uroksen valinta ja hyvä tutustuminen auttavat. Silloin hiiren ei tarvitse merkkailla niin paljoa tunteakseen oloaan turvalliseksi.

Uroshiiri vai lauma tyttöjä?

Valitsin meille tyttöhiiriä, koska halusin useamman hiiren lauman ja silloin naaraat ovat ainoa vaihtoehto. Uroshiiret ovat reviiritietoisia ja todennäköisesti alkavat tapella keskenään, vaikka olisivat veljeksiä ja alkuun tulleet hyvinkin toimeen.

Totta puhuen halusin tyttöjä myös siksi, että uroshiiri yleensä tuoksuu paljon naaraita voimakkaammin. Olen kauan sitten asunut uroshiiren kanssa, mutta vuosien kuluessa olen tullut aistiherkäksi ja pärjään heikosti voimakkaiden tuoksujen kanssa.

Ensimmäisten hiirien jälkeen alkoivat kuitenkin vanhat kasvatusajatukset nousta pintaan ja uroshiiren hankkiminen oli tämän vuoksi oikeastaan väistämätöntä. Ajattelin, että jospa nyt kuitenkin yhden uroksen kanssa pärjäisin.

Niin saapui Oreo ja olin jo seuraavana päivänä hieman kauhuissani. Aloin pikaisesti selvittää, millaisia keinoja hajun hillitsemiseksi on olemassa ja nykyisin meillä meneekin ihan mukavasti. Jaan vinkkini seuraavassa blogitekstissä, ja nyt keskityn lausumaan muutaman ylistyksen sanan uroshiirestä.

Oreo on ihana. Se on ollut alusta asti hyvin kesy ja arvelen, että koska se elää yksin, ihmisen seuralla on sille erilainen merkitys kuin laumassa eläville naaraille. Jo pari päivää saapumisestaan Oreo alkoi tulla itse terraariosta kädelle ja kättä pitkin syliin. Se on kertakaikkisen hurmaava poika, johon saa helposti kontaktin. Rakastuin korviani myöten.

Kumpi siis kannattaisi valita – uros vai lauma naaraita?

Hiiri on parhaimmillaan ihana lemmikki sukupuolesta riippumatta. Suurimmat erot sukupuolten välillä on oman kokemukseni kautta ovat juuri nuo laumaan ja tuoksuihin liittyvät.

Lisäksi itse koen, että urokselle tulisi suuremmalla syyllä varata aikaa seurusteluun, koska se on yksin. Oreo seurailee meitä terraariostaan tyttöjä aktiivisemmin ja tulee heti iloisen ja seurallisen oloisena katsomaan, kun joku kulkee ohi. On aivan pakko jäädä hetkeksi vähintään juttelemaan.

Toisaalta täytyy muistaa, etteivät kaikki urokset ole rohkeita seuramiehiä, vaan ne voivat olla luonteeltaan myös ujoja, varautuneita tai muuten vain itsenäisempiä. Paljon riippuu hiiren linjoista, eli millaisia geenejä ne luonteensa puolesta ovat suvultaan perineet.

Se, mikä uroshiiren kohdalla jää puuttumaan, on mahdollisuus seurata laumaa ja sen dynamiikkaa. Naaraslaumaa seuraillessa pääsee hyvin perille hiirten keskinäisestä käyttäytymisestä ja ehkä niiden keskenään erilaiset luonteenpiirteetkin erottuvat laumassa toisella tavalla.

Yhdelle urokselle riittää pienempi asumus kuin naaraslaumalle, mutta terraarion sisustamisessa ei ole eroja. Hiiret pitävät yleisesti ottaen kaivelusta, kiipeilystä ja turvallisista pesäkoloista, ja ne tarvitsevat virikkeitä sukupuolesta riippumatta.

Tietysti, jos tilaa ja aikaa riittää, voi ottaa molempia – uros omaan terraarionsa ja tytöt omaansa. Meille tämä on ollut mukava ratkaisu.

Kuulumisia hiirulasta

Muutama merkittävä asia on ehtinyt tapahtua sitten edellisen postauksen. Laitetaan tuorein tähän ensimmäiseksi.

Syli & Hali

Uudet hiiret ovat viimein kotona. Kävin hakemassa Sylin ja Halin tänään Elinalta – junalla Seinäjoelle ja seuraavalla takaisin Tampereelle.

Syli (Kensington Gardens) on Mytin pikkusisko ja Myttihän on suuri hiirirakkauteni, joten halusin ehdottomasti vielä toisen hiiren samasta yhdistelmästä, kun tällainen mahdollisuus oli olemassa.

Olen nyt muutenkin rakastunut näihin ihanaluonteisiin pitkäkarvaisiin kikkuroihin niin kovin, että meille tulee aikanaan myös omia pikkupörriäisiä. Kun sopiva uroskin on jo Elinalla kasvamassa, otin samaan matkaan myös Sylin ja Mytin siskopuolen. Virallinen nimi, Hug In A Mug, taipui puheissa nopeasti Haliksi, eikä taida siitä muuksi enää muuttua.

Pääkuvassa Hali & Syli vielä Elinan luona, Elinan kuvaamina. Jännitti kovasti, kuinka erotan tytöt toisistaan, joten pyysin Elinaa laittamaan ne omiin, nimettyihin kuljetuslaatikoihin. Kun täällä kotona katselin rauhassa molempia, niin ovathan ne erinäköisiä luonnossakin.

Ensimmäinen poikue toiveissa

Laitoin Mellen ja Oreon yhteen viime viikolla, joten toive hiirivauvoista on ottanut nyt konkreettisen askeleen.

Ensimmäinen ilta nuorella parilla meni Mellen hätistellessä innokasta urosta kauemmaksi ihan äänen kanssa. Oreo antoi herrasmiehenä tilaa, muttei silti malttanut olla kokeilematta vähän väliä, josko kipinä olisi jo syttynyt. Seuraavana päivänä oli jo rauhallisempaa. Oreo saa hetkittäin nukkua samassa mökissäkin Mellen kanssa.

Romanssi jatkuu nyt siten, että Melle siirtyy kahden ja puolen viikon yhteiselon täytyttyä omaan asumukseensa ja toivomme kovasti, että yhteiselo on ollut hedelmällinen. Hiiri kantaa poikasia 19-21 päivää, eli poikaset voivat parhaimmillaan syntyä pian siirtämisen jälkeen lokakuun ensimmäisinä päivinä.

Melle ja Oreo valikoituivat pariksi pidemmän tähtäimen ajatuksella saada siniläntillisiä hiiriä. Vielä tästä yhdistelmästä niitä ei voi tulla, vaan tämä on välivaihe, josta toivottavasti löytyy sopiva tyttö seuraavaa välivaihetta ajatellen.

Minni seurasi Lolaa mummolaumaan

Kirjoitin aiemmin Eripuraa laumassa -postauksessa Lolasta, joka alkoi hyökkäillä laumassa muiden päälle ja siirtyi lopulta kasvattajan mummolaumaan.

Vietimme tämän jälkeen pari viikkoa rauhallista elämää, kunnes Minnissä alkoi esiintyä samanlaista käytöstä. Minni ja Lola ovat läheistä sukua keskenään, joten tämä oli ehkä heidän linjassaan joillain yksilöillä esiintyvä piirre.

Otin Minniä ohjeiden mukaan alkuun jäähylle omaan boksiin, mutta tästä ei ollut apua, vaan käytös jatkui laumaan palaamisen jälkeen. Niinpä Minni seurasi Lolaa mummolaumaan ja tämän jälkeen elämä tyttöjen laumassa on ollut sopuisaa.

On mielenkiintoista seurata hiirien käytöstä ja niiden keskinäistä dynamiikkaa laumassa. Malva on selvästi kaikkien kaveri, kuopsuttelee tasapuolisesti kaikkien turkkeja, mutta hakeutuu eniten Petunian viereen sillalle nukkumaan.

Melle ja Mytti löytyivät usein samasta kasasta nukkumasta. Nyt kun Melle on Oreon kanssa, oli Myttikin liittynyt sillalla nukkuvien ryhmään. Syli ja Hali liittyvät huomenna totuttelun kautta tyttöjen laumaan. Uskon, että pienet pallerot otetaan hyvin vastaan.

Ihania sylihiiriä

Aivan alkuun minulle oli hieman epäselvää, millaista luonnetta ja käsiteltävyyttä voin odottaa kesyhiireltä. Rakastuin hiiriin toden teolla siinä vaiheessa, kun meille tuli Mytti.

Mytin myötä ymmärsin, että minulle sopivin hiiri on rauhallinen, leppoisa ja seurallinen. Lemmikkikaipuussani olin nähnyt itseni sohvalle käpertyneenä eläinystävä kainalossa. Ilokseni opin, että myös hiiri voi olla tällainen lemmikki.

Iltaisin otan Mytin syliin. Se kiipeää paidan alle olkapäälleni, kuljeskelee aikansa ja etsii sitten sopivan paikan, johon asettuu. Tunnen ja kuulenkin, kuinka se narskuttelee hiljaa hampaitaan. Se on vähän sama asia kuin kissan kehrääminen. Tällä tavalla meillä voi kulua pitkiäkin aikoja.

Mytti ja Downton Abbey

Jos askartelen pöydän äärellä, Mytin voi laskea pöydälle juoksentelemaan. Se kiertelee uteliaana tutkimassa koko pöydän ja tarvikkeeni, asettuu sitten sopivaan paikkaan tai kiipeää olkapäälleni.

Meille pari viikkoa sitten luovutusikäisenä muuttanut Oreo on myös tällainen rauhallinen ja lutuinen hiiri. Pari päivää meillä oltuaan se alkoi itse tulla terraariosta kädelle ja kipitti siitä syliin asti. Terraariossa se tulee aina uteliaana tervehtimään ja sylissä se nauttii rapsutuksista.

Mistä tällaisia hiiriä sitten saa? Oreo ja Mytti ovat molemmat Elinalta. Molempien hiirien vanhemmat ovat luonteeltaan tällaisia, eli luonteenpiirteet kulkevat ihan geeneissäkin. Lisäksi Elina on poikasten kanssa päivittäin, joten ne ovat tottuneet ihmisten seuraan ja siihen, että niitä käsitellään.

Koska nämä luonteenpiirteet ovat minulle niitä kaikista mieluisimpia, on minulle omassa pienimuotoisessa kasvatuksessani tärkeää, että myös minulta aikanaan maailmalle lähtevät hiiret ovat tällaisia lemmikkejä.

Osa hiiristäni on luonteeltaan vilkkaampia ja osa niistäkin viihtyy sylissä. Ne kiipeilevät enemmän ja touhuavat, mutta niiden kanssa on silti mukava olla. Nuoremman lapseni suosikki onkin Reinolta tullut Malva, joka on luonteeltaan reippaampi. Hiirien touhuja on mielenkiintoista seurata myös terraariossa, koska ne ovat niin aktiivisia.

Hiiren hankinnassa olennaista onkin, että on jo etukäteen ainakin jonkin verran miettinyt, millaisista hiiristä itse tykkäisi ja mitä hiirien kanssa haluaa tehdä. Kasvattajalta voi kysyä poikasten ja niiden vanhempien luonteista ja kertoa omista toiveistaan. Vastuullinen kasvattaja osaa kertoa hiiristään ja auttaa sopivien hiirien valinnassa.

Eripuraa laumassa

Kun Mytti ja Malva tulivat alkuperäiseen kolmen hiiren laumaamme, kaikki sujui yli odotusten. Hiirinaaraat totutetaan yhteen laittamalla kaikki ensin virikkeettömään kuljetuslaatikkoon, missä kukaan ei ole omalla reviirillään. Tytöt tulivat heti toimeen keskenään ja nukkuivat pian kaikki yhdessä kasassa.

Seuraavana päivänä lauma oli valmis siirrettäväksi varsinaiseen asumukseensa, jossa yhteiselo jatkui mukavasti. Terraarioon lisättiin yksi kerrallaan lisää virikkeitä, kunnes olimme taas normaalissa arjessa.

Kun lauman kesyimmät hiiret alkoivat viettää pitkiäkin aikoja terraarion ulkopuolella meidän ihmisten seurassa, alkoivat ongelmat. Alkuperäisen kolmikon Lola alkoi piippaillen hyökkäillä terraarioon palanneiden kimppuun. Tämä tietysti aiheutti meissä huolta ja varmasti kaikissa osapuolissa paljon stressiä.

Seurasin jännittynyttä tilannetta ja keskustelin siitä myös Lolan kasvattajan kanssa. Lopulta päädyimme siihen tulokseen, että Lola muuttaa takaisin kasvattajalleen. Siellä Lola on nyt päässyt paitsi kokeneen kasvattajan silmien alle, niin myös mummohiirien laumaan, mikä voi hyvinkin olla Lolalle sopivampi ympäristö.

Vaikka Lola ehti olla meillä vain reilun kuukauden, tuntui sen lähteminen hieman haikealta. Lauman ilmapiiri muuttui kuitenkin heti aivan huomattavasti. Hiiret ovat nyt rennompia ja rauhallisempia – myös ne, joihin ongelmat eivät suoraan liittyneet. Uskon, että ratkaisumme oli oikea kaikille osapuolille.